Tänään ajaa Toni Nieminen (onko se SE Toni Nieminen vai joku muu?) Pogostick Harmia Oulussa.
Har Monica
Mitäs sitä olisi sattunut...
Lauantaina puuhailtiin eläinten kanssa oikein urakalla kaikkea. Iski sitten nälkä ja päätin käydä hakemassa porkkanan jääkaapista.
Runttasin Hektor mäykyn koivuun kiinni ja lähdin sisälle.
Takaisin tultuani koivussa on kiinni pätkä narua ja koira sekä loput remmistä olivat hävinneet taivaan tuuliin.
Mitä tekee ihminen kun hätääntyy. (Vislaa porkkananlastut suussa ja ääneksi tulee puuhhhh...)
Soittaa meedio siskolleen ja kysyy minneppäin pitää lähteä taapertamaan, että hurtta löytyy....
(Piha ja osa pelloista on niin täynnä mäykynvarpaanjälkiä, että pitää olla aika suden hajuaisti, että oiken suunnan omin voimin olisin siinä kiireessä löytänyt.)
Kysyin toki Pilleriltä, että tietääkö se missä Hektor on? Pilleri vastasi, että tässä on pallo ole hyvä.
Taapersin siitä sitten annettuun suuntaan. Hälyytin myös puolet kylästä valmiustilaan jos koirulaista näkyy. Lopulta löytyi jäljet - narunraahaamisjälkiä hangella. Siunattu suvikeli.
Kiemurtelin jälkien perässä pellolta metsään ja sieltähän se sitten ajan kanssa häntäänsä heiluttava kieli vyönalla hölkkivä koira tuli vastaan.
Suurin pelko oli, että mäykky jää kiinni valjaistaan tai siitä perässä raahautuvasta narusta.
Reissulla opin missä kulkee osa tontin rajasta. En ole sitä sillä puolen tilaa oikein koskaan hahmottanut. (Näkyy kulkevan piikkilanka-aita pöpelikössä.) Omat eläimet ei koskaan ole siellä asti olleet, kun oma aita päättyy pellonreunaan.)
Ja sunnuntaina oli varsojen muuttopvä. Alkuperäisessä puheessa oli, että ostavat tammavarsan, mutta kun tulivat tallille, lyötiin kättä myös orivarsasta. Yhtään kuvaa ei tullut Harrista otettua, kun en kuvatessani tiennyt senkin lähtevän.
Jos piiloutuu heiniin, niin onko pakko lähteä?
Tässä kuvassa ollaan jo uudessa kodissa:
Olihan työ puskea kaksi varsaa traikkuun.
Pekalla oli käsi kipeä, joten hän ei voinut voimailla. Minä ja Pekan tyttö työnnettiin varsaa persauksista (lopulta hain yhden lisänarun peffan taa jolla kutakuinkin kannettiin ne autoon...) Henri ohjasi varsoja kyytiin ja piti loikkivat kakarat narussa...
Yksi varsa olisi tietenkin ollut helpompi ohjailla kyytiin kun ei olisi ollut väliseinää, nyt piti saada pennut kävelemään pienempään tilaan.
Kotvasen aikaa siinä aherrettiin.
Täytyy kyllä kehaista tuota Pekan tyttöä, että on kyllä sitkeä likka. Hevosmiesverta geeneissä.