No... Sehän närppi tietenkin.
Markku oli antanut minulle eri ratojen seinillä olevista lappusista tietoa puhalluttamissäännöistä.
Jotenkin alkoi takaraivossa kyteä ajatus, että sakkotuomiossa oli mätää.
Sekä muissa raveissa hoksasimme, että siellähän todellakin kuulutettiin unohtuneet ihmiset puhaltamaan. Viimeinen niitti oli eräs kuski joka kertoi, että ei saanut sakkoja kun ei muistanut käydä puhaltamassa.
Aloin kinaamaan Hippoksen väen kanssa. Lähetin postia myös Joensuun raviradalle.

Ernesti, metsien kauhu :)
Sääntöpykälä:
Puhallutukset suoritetaan pääsääntöisesti sisäänkirjoituksessa,
jonne ohjastajan tulee oma-aloitteisesti hakeutua.
Mikäli ohjastaja ei ole viimeistään tuntia ennen lähdön esittelyä
puhaltanut, muistutetaan häntä varikkoaluekuulutuksin.
Mikäli ohjastaja ei huomautuksista huolimatta ole ennen
lähdön esittelyä puhaltanut, hänet toimitetaan puhallutukseen
ja määrätään ohjastajalle 100 euron sakkorangaistus ohjeiden
laiminlyönnistä.
Mikäli ohjastajaa ei saada puhallutettua kun lähtö on jo esittäytynyt,
hevonen jää pois ja ohjastaja määrätään ajokieltoon
toistaiseksi, eikä hän voi osallistua ohjastajana kyseisenä päivänä.
Jos ohjastaja on päässyt ajamaan niin ettei häntä ole esittelyyn
tultaessa huomautettu, rangaistusta ei anneta.
Markkua ei kuulutettu, etsitty tai hevosta ei poistettu lähdöstä. Minähän tietenkin sain vettä myllyyn ja aloin taas pommittaa kaikkia sähköpostilla.
Loppujen lopuksi totesin Joensuun raviradan johtajalle, että olen ottanut yhteyttä jo kaikkiin muihin paitsi Jeesukseen ja Jumalaan. Viestiketjuissa taisi parhaimmillaan olla 11 postia yhtä ihmistä kohden. Myönnän että jopa hävetti väitellä. Joskus jopa suututti. Joskus kiehui veri suonissa. Alla muutama vastaus jonka sain kun kyselin tuosta sakkopykälästä. Huomioikaa se, että yksikään ei vahingossakaan vastannut koskaan sakkopykälään sanallakaan.

Markku J Miettinen ja Harminimoon Tinker.

Markku J Miettinen ja Harminimoon Tinker.
Hei!
Kaikkien ohjastajien alkometerpuhallutus tuli voimaan 1.1.2013 alkaen. Sitä ennen kaikkien ohjastajien puhalluttamista on kokeiltu keväästä 2012 lähtien useilla radoilla. 1.10.2012 alkaen ko. toimintatapa on ollut käytössä kaikilla maakuntaradoilla.
Joensuussa 17.8. alkometerpuhallutuksen laiminlyönnistä ainoa sakon saanut ohjastaja oli Matti J Miettinen, joka mm. tänä vuonna on ohjastanut 29 kertaa. Kilpailupäivänä omasta puhallutuksestaan huolehtiminen on kyllä kilpailijan vastuulla.

Ernesti sonni köllöttelee metsässä. Sori kun osa tekstistä on sinisellä, en osaa vaihtaa väriä.
Hei,
olin yhteydessä ravien valvojaan.
Ko. raveissa suoritettiin yli 60 puhallutusta, ja muilta henkilöiltä ei ole tullut palautetta, ettei puhaltamaan olisi päässyt.
Puhallutus on viime kädessä ohjastajan velvollisuus, ja sen mahdollisesta unohtamisesta joutuu 100 euron sakon maksamaan.
Muutoksenhakumenettely koskee vain rangaistuksia, joissa sakko on vähintään 150 euroa tai kilpailukielto vähintään 5 vuorokautta. Tästä rangaistuksesta ei siis muutoksenhakuoikeutta ole.
(Tämä sai vereni kiehumaan suonissa, joku muu tekee virheen, keksii säännön, ettei saa valittaa. JUMALAUTA. Sen jälkeen valitin kahta kamalammin....)


Charlie pappa katselee varsojen harkkoja tarhastaan.
Hei,
puhaltamispakko on kaikille yhtäläinen.
Painotamme toimihenkilökoulutuksissa, että luonnollisestikin kaikkia ohjastajia tulee kohdella samalla tavalla.
Sakko on voimassa olevien toimintatapaohjeiden ja rangaistusmääräysten mukainen.

Sitten älysin ruikuttaa Jiipee Kauhaselle, että auta meitä. Neuvoi Markulle, että radalla vastaavan henkilön pitää antaa kirjallinen selvitys kuulutettiinko Markkua. Senjälkeen alkoi joukot rakoilla, kun aloitin uuden pommituskierroksen. Koskaan emme mitään lappua saaneet tai edes tunnustusta kuulutettiinko Markkua, mutta se ilmeisesti johti loppujen lopuksi siihen, että eilen tuli vastaus Juhanilta :

Harminmoon Tinker

Harminmoon Tinker
Tapaus - Markku J Miettinen / Jo 17.8.2013
|
16.30 (14 tuntia sitten)
![]() | ![]() ![]() | ||
| ||||
Hei!
Tiedoksenne, että olemme Joensuun ravien kilpailutuomaristolta (17.8.2013) saamamme selvityksen perusteella poistaneet teille määrätyn 100 euron sakkorangaistuksen. Ko. selvityksen mukaan Joensuun ei oltu toimittu alkometer-puhalluksesta määrättyjen toimintaohjeistusten mukaisesti .
Terveisin















